tiistai 29. syyskuuta 2009

Plus yksi



Puoli kahdeksan aikaan aamulla.



Kesätamineet joutavat pois.

Syyskuun muotivinkki

maanantai 28. syyskuuta 2009

perjantai 25. syyskuuta 2009

Kysymyksiä


Mistä vuodenajat tietävät
että on taas vaihdettava paitaa?


Onko syksyllä lupa saapua
vai onko se laiton vuodenaika?


Miksi se jää oksistoon odottamaan
kunnes lehdet putoavat?


Ja minne jäävät odottamaan
sen keltaiset housut?


Eikö syksy tunnu odottavan
että jotakin tapahtuisi?

Ehkä yhden lehden värähdystä
tai maailmankaikkeuden liikahdusta?


Lähde: Pablo Neruda, Kysymysten kirja
(Libro de las preguntas, 1974)

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

tiistai 22. syyskuuta 2009

maanantai 21. syyskuuta 2009

Rentun ruusu



Rentun ruusu ja renttumainen kasvupaikka.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

lauantai 19. syyskuuta 2009

perjantai 18. syyskuuta 2009

Eipä kurkistella







Jos nyt vähän kuitenkin kurkattaisiin.

torstai 17. syyskuuta 2009

Toiveajattelua



Opaste pariisilaisille koiranomistajille.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Reissussa



Tie vain jatkuu jatkumistaan
ovelta mistä sen alkavan näin.
Nyt se on kaukana edessäpäin,
jos voin, sitä joudun seuraamaan
jaloin uupunein vaeltaen
kunnes se taas tien suuremman kohtaa
paikassa johon moni polku johtaa.
Mihin sitten? Tiedä en.

- J.R.R. Tolkien

Vihertää




lauantai 5. syyskuuta 2009

Istu kiireemmäks aikaa!



Elä hättäele

Elä kiireellä immeinen ihtees pilloo,
hermos jos männöö, onko siitä illoo?
Elä pikajunan vaahtia hössötä aena,
vuan päevälläkkii joskus piäs pehkuu paena.
Toppuuta joskus tuo tulinen tahti.
Kokkeele mittee on tuo ruokalevon mahti!
Kohta jo huomoot kuinka oes sommoo,
katkasta virta, antoo hermoille lommoo!

(Kalle Väänänen, Savolaista sananrieskoo)

torstai 3. syyskuuta 2009

Homo patiens



Patiens (lat.)= tunnekokemuksille alttiiksi antautuva. Se on inhimillistä.

Valokuvatorstain aiheena oli kuvata 'inhimillinen' ilman ihmisen tai eläimen hahmoa.

Kisu


tiistai 1. syyskuuta 2009

Meristä kaunein



Meristä kaunein on vielä purjehtimatta.
Lapsista kaunein on vielä kehdossaan.
Päivistä kauneimmat ovat vielä elämättä.
Sanoista kaunein jonka haluan sinulle sanoa, se on vielä sanomatta.

Nazim Hikmet

Uusi look!