lauantai 31. joulukuuta 2011

Kuusi pitää pintansa


Oululaisten adoptoima joulukuusi pitää pintansa. Se tosin on kallellaan, ja myrskytuuli riepotteli koristeita sinne tänne.





Mutta ystävälliset kansalaiset ovat tuoneet koristeita lisää.



ja miksei kaiken kansan nähtävyyteen sopisi pieni infokin.

perjantai 16. joulukuuta 2011

The Oulun joulukuusi at the tori






Yhteisöllisyyttä ilmassa: "Facebook innosti oululaiset koristelutalkoisiin."

tiistai 6. joulukuuta 2011

Juhlan kunniaksi



...sininen versio ja alla sitten sama luomuna. Hyvää itsenäisyyspäivää!

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Valopilkkuja



Valokuvatorstain haasteena oli "Talven merkit", joita tänään ovat paljas maa ja pimeys. Mutta kuten aina ennenkin 1. adventtisunnuntaina valot syttyvät ikkunoille ja joulun odotus alkaa.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Mielikuvituksen koti


"Johan sitä masentuu, kun vain ajatteleekin kaikkia niitä, jotka tekevät työtä ja raatavat, ja mitä hyötyä siitä muka on. Eräs sukulaiseni luki trigonometriaa tuntokarvansa lerpalleen, ja kun hän oli oppinut kaiken, tuli Mörkö ja söi hänet suuhunsa. Joopa joo, Mörön vatsassa hän sitten lojui niin erinomaisen viisaana!"

Näin tuumailee Juksu kirjassa Muumipapan urotyöt. Muumien mielikuvituksekkaassa maailmassa tulee kotoisa olo. Valokuvatorstain haasteena on tällä viikolla 'koti'.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Viehkot onkaloiset










Syksy on muutakin kuin räiskyviä värejä. Myös hennot sävyt tuovat väriä maisemaan. Mutta löytyykö tästä 'kummitustalo', joka oli valokuvatorstain haasteena?

lauantai 22. lokakuuta 2011

Puusilmä



Tämä puu silmäilee Oulun Lammassaaresta, mitä Linnasaareen kuuluu.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Heinäseipään tapinreikä ja pilvet


Valokuvatorstain 220. haaste

”Pistekirjoitusta. Vastapäisestä kerrostalosta viisi valoa, puiston katuvalot, kuusi, seitsemän pistettä, silmäpuoli auto, kahdeksan. Rannassa vene väärinpäin, yhdeksän, alla tuikkii silmä, kymmenen, haluani etsien, Kiinaa, kaivoin ja kaivoin, alussa seisoi kiitos, lopussa mykkä manner, yksitoista, istun, syön pannukakkua ja kaipaan punaista robottiautoa, kaksitoista, puhuminen on vaikeaa, kolmetoista, neljätoista, tuuli kopeloi veneen suojamuovia, ystävyydellä ja seurustelulla ei ole eroa, viisitoista, vesi on korvissa, aamu, majakanvartija nukkuu tai on uimassa, kuusitoista, nainen on viisas kuin valas, mies on kalassa, seitsemäntoista, sinä, vuosirenkaat, taivaan kappaleet, pyryttää sanoja, minähän sanoin sinulle että, kahdeksantoista, merivettä, yhdeksäntoista, ovi, tuossa on ovi, perään en huutele, kaksikymmentä, mustaa leipää, pilviä, paljon pilviä.”
Risto Oikarinen: Puupuhaltaja, Otava 2005 s. 31

torstai 13. lokakuuta 2011

Eksyneen heinäpaalin toimenkuva


Kesäkuussa ihmettelin metsään eksynyttä yksinäistä heinäpaalia. Syksymmällä sen tarkoitus selvisi.

Heinäpaalin lähelle oli rakennettu peurojen ruokintapaikka, ja paalin toimenkuvana oli töröttää peurojen ruokavarastona. Perun puheeni metsän roskittamisesta heinäpaalilla.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Peilikuva



Rannan puut heijastuvat peilikuvaksi Ahveroisen järvessä Rokualla. Kirkasta on vesi ja puhdasta.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Penni ajatuksista




Vilu
meren valo
helmikuun valo
kesäyön lämmin valo
syksyn häikäisy
talven viima:
katse.

Pertti Nieminen, kokoelmasta Vaikka aamuun on vielä aikaa (Otava 1989)

Valokuvatorstain 218. haaste.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

tiistai 13. syyskuuta 2011

Uusi


Valokuvatorstain haaste on 'uusi'. Tästä alkaa uusi valokuvasarja Numerot.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Johan nyt on markkinat


Turkansaaren syysmarkkinoilla sunnuntaina lauleli mukavia ralleja Partasen Matti.


Välillä sataa ropisi kunnolla, mutta onneksi pilvet väistyivät ja päästiin markkinahumua jatkamaan. Selin oleva rouva esitteli tyrnimarjojen käyttötapoja.


Luonnon värit loistavat.


Tälle syksyä ei enää taida ehtiä kerätä kanervia, mutta pannaanpa tämä vinkki korvan taakse ensi syksyä varten. Tarvikkeet puolukka- ja jäkäläkransseihin kyllä ehtisi hankkia.





Eivätpä porsliinit rikkoudu jos putoavat tältä myyntipöydältä.


Ihanuuksien koppa.


Lapinkoirien markkinaslogan: Kiire pois ja kirsu kohti aurinkoa! Kannatetaan!

lauantai 10. syyskuuta 2011

maanantai 5. syyskuuta 2011

maanantai 29. elokuuta 2011

Uusi ilme





Vanhan sähkölaitoksen ulkoseinä on saanut uuden ilmeen Taiteiden yössä 2011.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Frisbeegolf ja varustelukatselmus


Frisbeegolfin SM-kilpailut 2011 käytiin Oulun Toppilassa. Suoritusten välillä jäi aikaa tehdä varustekatselmusta. Frisbeet ja muut tarvikkeet kulkevat tässä mukavasti (kai) rattailla.


Kassi jakkaralla on kätevä yhdistelmä.


Yksi juomapullo ja lätyt.


Kaksi juomapulloa ja kassi selässä...


..ja välillä pyllyn alla istuimena.


Kassit joutavat odottaa, kun kiekkoa etsitään pusikosta.


Ryteiköistä tai ojanpohjalta voi löytyä toisten kadottamia kiekkoja.




Mutta jos omakin kiekko katoaa, niin ei muuta kuin kiekkokauppaan.




Ja siitä se taas lähtee!