Satuilua

Satujen kanssa voi käydä miten sattuu. Tämän vuoden joulusatuun ei sitten tullut yhtään kuvaa, koska omanlainen pöhkö tarina pärjäsi nyt ilmankin. Tässä satukirja on painossa. Sananmukaisesti.

Ja sitten takakansi:

Ai että. Kyllä on hyvä mieli.

Hengissä ollaan

Hengissä ollaan, ja blogikin näyttää olevan vielä hengissä. Hienoa! Kaiken maailman hommat ovat mukamas pitäneet niin kiireisenä, ettei ole päivityksiä tullut tehtyä. Niin pitäisi tietysti sanoa, mutta oikeasti syynä oli, ettei minulla ollut mitään kerrottavaa. Valokuvauskin tympäisi. Mutta nyt on fiilis toinen. Teen mielipuuhaani eli suunnittelen jokavuotista joulusatua ja ajatukset ja asioiden hoksaaminen uudesta vinkkelistä elpyvät. Minulla on jo kolme satua valmiina. Tästä Kalevan mainoksen kuvasta sain ajatuksen neljänteen, kun aloin miettiä, millaisilta nykyajan tontut mahtavat näyttää. Mutta sadun suunnittelu ei liity tekstiin, vaan  kuvitukseen. Siihen puuhaan olen varannut marraskuun iltoja ja pyhäpäiviä. Kun teen kuvasuunnitelmia ja kuvia, pimeys ja kylmenevät säät ovat kaukana. Nautin. Hykerrän. Hymyilen itsekseni.

Cityjuhannus

Juhannusaattoaamuna seurustellaan niin kuin asiaan kuuluu luontoäidin ja lapsostensa kanssa.

Jos sattuu satamaan, kirjaston anti auttaa. Siitä vaan kirja kouraan ja sohvalle kötälleen. Päikkärit päälyräätiksi tietenkin.

Kaupan tätiltä haettiin vanhanajan maitoa. Oi Hilja sun rasvaprosenttias nelosella alkavaa. 

Eihän sitä taaskaan muista, miten perinne-eväs syntyy. Mutta otetaan rohkeasti peukalo  pois keskeltä kämmentä ja laitetaan juustonjuoksutin töihin. Tavataan sitten kahdeksan tunnin kuluttua juhannusjuuston ääressä.

Kolesteroleista viis! Välipalaksi kermaa, suklaamoussea ja vaniljajäätelöä ja mansikoita.

Taitaa olla sama kaava oltiin sitten maalla tai kaupungissa. Juhannus on juhannus vaikka voissa paistais.

Pääskysten kujerrusta

Pääskysten kujerrusta kuuntelin Kuusamon Juumassa. Minun kameralleni ne olivat liian vikkeliä ikuistettaviksi, mutta tottapahan niillä oli muutakin puuhaa kuin poseerata. Pikku poikaset huutelivat suu ammollaan: "Lissää hyönteisiä!"  Ja aikuiset juoruta visertelivät lentokaarrosten lomassa toinen toisilleen: "Meillä menee hyvin, kuinkas teillä."

Haikeaa

Kuusi seisoo permannolla, sanotaan laulussa. Meidänkin kuusi seisoo edelleen permannolla, vaikka loppiainen tuli ja meni. Näin käy joka vuosi. Tuumaamme "kunhan nyt tämän viikon aikana" ja jossain vaiheessa on pakko alkaa riisumaan kuusta ja pakkaamaan joulutavaroita laatikoihin. Eihän siinä oikeasti mene kuin hurraus, kun homma on hoidettu, puu pilkottu jätesäkkeihin ja viety pois. Mutta se haikeus, se haikeus. Se täytyy ensin voittaa.

Jokavuotinen haikeus joulun riisumisessa on myös vastaus Valokuvatorstain vuoden 2012 viimeiseen haasteeseen perinne.