sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Oi, saavu jälleen Roomaan

Syyskuun alkupuolella kävimme erään porukan kanssa Roomassa. Nähtävyyksiä kierreltiin, pizzaa naposteltiin ja nautittiin liki kolmenkymmenen asteen helteestä. Uskomaton valo, italialaisten sydämellinen ystävällisyys ja gelaterioiden herkut ihastuttivat. Erityinen löytö oli pikkuruisen gelaterian ruusujäätelö, joka maistui samalta kuin miltä ruusu tuoksuu. Perfettamente! Oi, kyllä, kyllä saavun jälleen Roomaan.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pääsiäistä

Pääsiäinen alkaa olla kohta ohi. Tänä vuonna meillä herkuteltiin pashalla. Ja sitä pashaa on vieläkin aika keko jäljellä, kovin oli makeaa. Ensi vuonna laitetaan vähemmän sokeria tai tehdään muita taikoja. Ja koristellaan yhtä komiaksi.

Valokuvatorstain aiheena pääsiäinen

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Oudonlainen ostosmatka


Mikäs se siellä mäen päällä töröttää?


No ostoskärrythän ne on joku ylös mäkeä raahannut! Liekö olleet duudsonilaiset kujeet mielessä? Vai iskikö yhteiskuntaamme ostoskärryjen vapautusrintama?

Valokuvatorstain tämän viikon haastesanana on VAPAUS.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Toiveiden puu


Tämä puu herkistää: ehta kaakaopuu Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Ottaisin kotiin kasvamaan, jos saisin.


"Suklaa on vihannes! Suklaa tehdään kaakaopuun pavuista. Papu on vihannes.Sokeri tehdään sokeriruosta tai sokerijuurikkaasta.Kumpikin on kasvi ja kuuluu vihannesten alaluokkaan. Siispä suklaa on vihannes!" =Suklaaholistin toiveuni.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Monenlaisia polkuja



Monenlaisia polkuja on nähty, mutta sorsien polku jään reunassa on huimimmasta päästä.

Kiva palata blogin pariin. Kuvapaastoa on vietetty monta kuukautta, mutta nyt bloggaaminen tuntuu taas mukavalta ja alan antipaastoon tässä asiassa.