lauantai 10. maaliskuuta 2012

Toiveiden puu


Tämä puu herkistää: ehta kaakaopuu Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Ottaisin kotiin kasvamaan, jos saisin.


"Suklaa on vihannes! Suklaa tehdään kaakaopuun pavuista. Papu on vihannes.Sokeri tehdään sokeriruosta tai sokerijuurikkaasta.Kumpikin on kasvi ja kuuluu vihannesten alaluokkaan. Siispä suklaa on vihannes!" =Suklaaholistin toiveuni.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Monenlaisia polkuja



Monenlaisia polkuja on nähty, mutta sorsien polku jään reunassa on huimimmasta päästä.

Kiva palata blogin pariin. Kuvapaastoa on vietetty monta kuukautta, mutta nyt bloggaaminen tuntuu taas mukavalta ja alan antipaastoon tässä asiassa.

lauantai 31. joulukuuta 2011

Kuusi pitää pintansa


Oululaisten adoptoima joulukuusi pitää pintansa. Se tosin on kallellaan, ja myrskytuuli riepotteli koristeita sinne tänne.





Mutta ystävälliset kansalaiset ovat tuoneet koristeita lisää.



ja miksei kaiken kansan nähtävyyteen sopisi pieni infokin.

perjantai 16. joulukuuta 2011

The Oulun joulukuusi at the tori






Yhteisöllisyyttä ilmassa: "Facebook innosti oululaiset koristelutalkoisiin."

tiistai 6. joulukuuta 2011

Juhlan kunniaksi



...sininen versio ja alla sitten sama luomuna. Hyvää itsenäisyyspäivää!

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Valopilkkuja



Valokuvatorstain haasteena oli "Talven merkit", joita tänään ovat paljas maa ja pimeys. Mutta kuten aina ennenkin 1. adventtisunnuntaina valot syttyvät ikkunoille ja joulun odotus alkaa.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Mielikuvituksen koti


"Johan sitä masentuu, kun vain ajatteleekin kaikkia niitä, jotka tekevät työtä ja raatavat, ja mitä hyötyä siitä muka on. Eräs sukulaiseni luki trigonometriaa tuntokarvansa lerpalleen, ja kun hän oli oppinut kaiken, tuli Mörkö ja söi hänet suuhunsa. Joopa joo, Mörön vatsassa hän sitten lojui niin erinomaisen viisaana!"

Näin tuumailee Juksu kirjassa Muumipapan urotyöt. Muumien mielikuvituksekkaassa maailmassa tulee kotoisa olo. Valokuvatorstain haasteena on tällä viikolla 'koti'.